Niin se vuosikin vaihtui sitten viime jupinasta. No, kerkesimpäs vielä tammikuun puolella jupista...

Vuoden 2016 alku ei tuonut mitään ihmeempää ainakaan meikäläisen elämiseen. Selkä on yhtä kipee kuin viimevuonnakin. Yhdistyksen hommat jatkuvat sen mukaan mitä selkä antaa luvan tehdä ja kokemusasiantuntija koulu jatkuu kerran viikossa. Huhtikuussa pitäisi sitten olla koulutettu kokemusasiantuntija. Olen aivan "täpinöissä" tuosta koulusta, on se niin mielenkiintoista hommaa... ja vielä kun koulukaverit ovat enemmän tai vähemmän sairastavia, niin ei tarvitse kenellekkään todistella omia kipuja, vaan ollaan yhtä joukkoa. Nyt pitäisi jo viimein aloittaa tuon "oman tarinan" kirjoittaminen, ettei jää viimetippaan. Meikäläisen elämä kun on yhtä "sillisalaattia" (vaikka en kalasta tykkääkkään), on vaikea jäsentää oma tarina sellaiseksi, että sitä voi sitten käyttää työvälineenä kokemusasiantuntijan tehtävissä. Vaikeinta tässä on aloittaminen, niin kuin yleensä aina. Kyllä sitten tekstiä tulee kun pääsee vauhtiin. Oman tarinan esitys on sitten huhtikuun alussa.

Rahattomat ry:n toiminta laajenee pikkuhiljaa, ollaan saatu pari vapaaehtoista vertaistukijoiksi. Nyt tammikuussa aloitimme "media-projektin" jonka aikana pyrimme tiedottamaan yhdistyksen toiminnasta mahdollisimman paljon. Tiedotuslehti ilmestyy helmikuun alkupäivinä, jossa kerromme toiminnasta sekä muuta aiheeseen liittyvää. Lehti julkaistaan ainakin alussa pelkästään nettilehtenä, ehkä joskus myöhemmin voidaan joku numero painattaa oikeen paperilehdeksi. Lehti tehdään aivan amatöörivoimin, joten ns. oikeisiin sanomalehtiin ei kannata verrata, varmasti teemme alokasmaisia virheitä, mutta sehän vain antaa kotoisen kuvan....

Näin... huomasin, etten ole nyt jupissut yhtään politiikasta... No, en viitsi. Suomen talous hakkaa päätään karjalan mäntyyn kuten ennenkin ja poliitikkomme ajavat vain omia etujaan, niin ei mitään uutta silläkään "rintamalla".

Mutta tämä riittäköön tällä kertaa, jupisen sitten myöhemmin lisää, toivottavasti vielä vuoden 2016 puolella, kun tuo kirjoittamien tuppaa jäädä....

Koitetaan olla kiltisti ja otetaan myös lähimmäisemme huomioon, ettei vaan kaikkea itselle....